maanantai 17. lokakuuta 2011

5 viikkoa täynnä

Eli penneleillä nyt 5 kokonaista viikkoa elämää takana. Paljon on tapahtunut ja pennut kehittyneet ja kasvaneet hurjasti. Itseä on jo ruvennut jännittämään pentujen lähtö aivan kamalasti. Vaikka noissa kakkahousuissa on työtä ja kun 8 pentua vilistämässä ympäri taloa on se aikamoinen määrä pentuja. On ne kaikki niin rakkaita ja omia pieniä persoonia. Ei niihin voi olla rakastumatta. On niin hauska katsella niiden touhuja ja leikkejä. Kaikki kun on niin uutta ja ihmeellistä. Aikaisin aamulla pentuhuonetta siivotessakaan ei pysty olla huonolla tuulella (minä en todellakaan ole aamuihminen), kun 8 pientä iloista nassua ja heiluvaa häntää on sua vastassa. Ovat rääpyleet niiiin iloisia kun heitä tulen viihdyttämään ja lattioita luuttuamaan. Kovasti ovat myös minit auttamassa repivät papereita ja roikkuvat rätissä. Siivoaminen on ihan super hauskaa puuhaa.

Pennut ovat myös viime viikonloppuna kokeneet ihan ihka ensimmäiset "kotibileet". Tyttärelläni oli 10-vuotis synttärijuhlat ja meillä oli juhlia viettämässä kaksitoista 7-12 vuotiasta pikkutyttöä ja muutama aikuinen kaupan päälle. Ei pentuja ihmetyttänyt yhtään väenpaljous ja meteli. Olivat vaan aivan innoissaan kun rapsuttajia olikin kauhea määrä. Sunnuntaina vierailut jatkuivat ja tällä kertaa vanhempieni ja heidän puolisoiden lisäksi Ali pojan omistajat kävivät poikaa myös katsomassa. Kiitoksia vierailusta. :) Ovat pentuset hajusta päätellen myöskin herkkuja päässeet maistelemaan. Pikkuisten henki nimittäin haisi hyvin voimakkaasti tonnikalalle ja valkosipulille. :O Eli on sipsejä ja tonnikala pizzaa ilmeisesti maisteltu. Onneksi kukaan ei ole vatsavaivoja saanut erikoisemmasta ruokavaliosta.

Pentuset ovat myös tutustuneet vesikupin saloihin. Isoilla koirilla on muutaman litran vetävä vesiastia keittiössä ja pennut keksivät tämän. En hölmönä sen kummempaa huomiota touhuihin kiinnittänyt paitsi naureskelin lotraukselle. Jonkin ajan kuluttua tajusin vesiastian olevan puolillaan, eli tirppaset olivat juoneet vettä oikein urakalla. Ja voi hyvää päivää sitä pissin määrää ja numero kakkonenkin oli osalla muuttunut lähes vedeksi. Onneksi vesi on nähtävästi hyvin nopeasti elimistöstä poistuva elementti ja palasimme normaaliksi jo seuraavana aamuna. Nykyään en pidä enään täyttä vesikuppia lattialla vaan siellä on korkeintaan liru pohjalla. Oppia ikä kaikki jälleen todiste toopermannin pohjattomasta ahneudesta. Vettäkin voi juoda yliannostuksen.;)

On pennuilla muutama "järkytyksen" aihekin ollut loppuviikon ohjelmassa. Mamma koira on ruvennut pentujansa komentamaan kuriin ja järjestykseen kun purevat liian lujaa. Eivät muuten mokomat ihan hevillä edes lopeta. Pentujen kauhuksi on myös maitobaarin aukioloajat harventuneet kovasti. On todella huvittavan näköistä (vaikka Missyä sääliksi käykin) kun kahdeksan pientä kipittää äidin perässä suut auki tisuja kurkotellen kuin pienet lokin poikaset ja mamma pötkii jälkikasvultaan turvaan jonnekin korkealle. Samoin Missy on keksinyt kivan leikkitavan jolla voi kaikkien pentusten kanssa leikkiä samaan aikaan eikä tule kipeää. Missy hyppää pentulaatikon vieressä olevalle sohvalle jonne pennut ei vielä pääse ja roikottaa päätään pentulaatikossa. Näin voi hammastella ja pusutella pentujen kanssa ilman, että pikku piraijat pureksivat koivet verille. Tekniikka on itseasiassa hyvin toimiva kokeiltu on. En kyllä tökännyt päätäni purtavaksi vaan käden. ;)

Viikonloppuna on ollut niin kivat ilmat että ollaan taas oltu ulkoilemassa pentujen kanssa. Eivät vielä hirveän kauaa siellä tarjenneet olla, mutta tutkimuksia puskissa ja heinikolla tehtiin jo kovasti. Samoin kaikki pentuset tekivät tarpeensa ulos. Eivät siis pidätelleet ja odottaneet pääsyä sisälle "vessaan". :) Paperille tarpeiden tekemistä ollaan myös harjoiteltu. Vaikka voin myöntää että noita on niin paljon että aina joku sankari kerkiää jonnekin muualle kuin paperille ne asiat vääntämään. Yrityksiä ja onnistumisia on myös tullut koko sakille. Kyllä niistä vielä koiria tulee. :D






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti