sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Viikonloppu ja paljon vieraita

Nyt on kyllä pentusia pusuteltu ja rapsuteltu. Osansa on myös saanut mamma koira. Ilahduttavaa on, että kaikki koiruudet on väsyneitä vieraiden viihdyttämisen vuoksi ja ne nukkuu. :) Ensi viikolla rapsuttajia saapuu taas ihan kiitettävä määrä, joten ei ainakaan voi sanoa ettei pentusia ole ihmisiin sosiaalistettu. Hauskoja on myös ollut vieraiden kommentit vauvoista usealta kuullut ensinmäiseksi "Voi noin pieniäkö ne on? Näyttävät kuvissa isommilta" ja onhan ne vielä pikkuisia. Huomenna tulee hurjat 3-viikkoa täyteen.
Kiiteän ruoan syömistä olemme jatkaneet ja sitä rupeaa uppoamaan jo ihan hyvin. Ahneimmat kaverit seisovat keskellä kuppia jotta varmasti saavat ne parhaat palat itselleen. Sotkuista touhua syöminen edelleen on nyt kuitenkin taitaa suurin osa ruoasta päätyä mahaan ei jonnekin hukkateille. Ovat mokomat ruvenneet myös sotkemaan. Jatkuvalla syötöllä saa olla papereita vaihtamassa je levittelemässä takaisin lattialle. Ne paprut jotka on säästynyt pissiltä pitää syltätä ja repiä. Otamme lahjoituksena vastaan sanomalehtiä... ;D
Meidän pentusten uudet kodit on muutamaa varmistusta vaille valittu. Eli vähän näyttäisi, että kohta uskallan ihan virallisestikin sanoa että pennuilla on kodit. Ensi viikon aikana sitten selviää nämä loputkin. Kamalaa että aika täällä mammalassa alkaa jo käydä vähiin. :( Pitkän odotuksen jälkeen aika on vain suhahtanut. Nyt pitää vain koittaa nauttia loppu ajasta. Onneksi taidan kaikkia pentusia vielä tavata ja kuulla niiden kuulumisia uuteen kotiin muuton jälkeenkin. Näin lopuksi kiitän viikonlopun vieraita Tatu, Laura, Katri ja Carl (toivottavasti meni oikein pahoitteluni jos vikaan meni), Iira, Pia, Jani, Nata, Eero, Valeria, Isabella sekä erinäinen kokoonpano Nadinen kavereita. Ei ainakaan seuraa ole puuttunut ja poskilihakset on tällä eukkosella kipeät kälättämisestä. Ensi viikolla sitten uusia kuulumisia ja loppuun muutama kuva loppuviikolta ja tän päivän räpsyjä jotka ottanut Pia. <3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti