tiistai 11. lokakuuta 2011

Uudet pannat

On taas pentuja pussailtu kovasti viime viikonloppuna oli kiva nähdä teitä kaikkia <3. Kiitos myös maanantain vierailusta Mia, Carina ja Tiina. Pienet sontiaiset ovat muuttaneet keittiöön päiviksi sotkemaan. Täällä saapastelevat kuin maailman omistajat pitkin tupaa. Yöksi olen ne laittanut laatikkoonsa koirahuoneeseen (on pienempi alue siivottavaa aamuisin). Voin siis todeta että pentuset on heti pienestä opetettu hyville tavoille kerjäämään ruokaa, istumaan sylissä ruokapöydän ääressä ja talon paras nukkumapaikka on jokaisen koiran mielestä keittiön pöydän alla. ;) Ihan oikeasti on mukava, että pentuset täällä ihan "oikean" elämän keskellä pyörivät. Tottuvatpa samalla kaikennäköisiin ääniin, kolinoihin, kilinöihin sekä surffailemaan täällä ihmisten jaloissa. Puolet osaa jo vähän suunnistaa papereille kun hätä iskee, mutta toinen puolisko töräyttää tavaransa just sinne minne se nyt sattuu tippumaan. Meidän perheestä onkin tullut talous- ja vessapaperin suurkuluttajia. Sanomalehteä on myös mennyt hirmuiset kasat. Yölliset koirien ulkoulutus retket onkin suuntautunut naapureiden paperinkeräysastioille ja kylähullun maine taitaa kiiriä ympäri Hyvinkäätä. Kiitos teille kaikille sanomalehti tuliaisista. Tulivat tarpeeseen. ;) Pentuleille on myös tullut kunnon hampaat. AUTS! Ja ne purevat ja lujaa... nykyään pentuleiden rapsutus kuulostaa tältä "voi miten ihana... AIIII... voi puspus... AUUUU... ei saa purra... AUUUTS", ovat myös sankarit ruvenneet kokeilemaan hampaitaan kaikkeen irtaimistoon tuolin- ja pöydänjalat, matot, johdot housunpunttien ja sukkien lisäksi. Missy reppanakin juoksee jälkikasvuaan karkuun pitkin tupaa kun mokomat ovat pureskelleet tisutkin ihan riekaleiksi.
Ruokailu alkaa muistuttaa jo ihan isojen koirien syömistä. Ja kyllä se ruoka toopemaiseen tapaan maittaa. On tainnut koko sakki periä hyvän ruokahalun. Pentuset näyttävät jätti päärynöiltä ruokailun jälkeen ja hyvä kun jalat edes jaksaa vatsaa kantaa. Leluilla (niillä mitä ei nuo aikuiset koirat ole varastaneet) myös leikitään kovasti. Ravistellaan, kannetaa ja vaanitaan. Paras "lelu" kyllä edelleen taitaa olla tuo jätesäkki minne kerätään päivän kakkapaperit. Sen kimppuun on mahtava hyökätä ja sitä mahtuu ravistelemaan ja repimään koko sakki. Plussana se rapiseekin mukavasti. Tyhjät paperi hylsyt on myös eri mukavia revittäviä. Halvaksi tulee meidän pentujen lelut.
Eli niin kuin otsikkokin kertoo uudet pentupannat on saapuneet. Harmikseni sain todeta, että olen saanut väärän väripaketin. En kuitenkaan jaksa lähteä sitä enään vaihtamaan ja odottelemaan uusien tuloa. Joten näillä nyt mennään. Nettikaupan ihanuutta. Penneleiden värimerkinnät meni sitten uusiksi. Laitan nyt uudet värit ja pentujen viralliset nimet tänne.
-ent. keltainen poika on nykyään sininen poika ja nimeltään Meillon I'm Assassin
-ent. valkoinen poika on nykyään ruskea poika ja nimeltään Meillon Irie-Man
-ent. hopea poika on nykyään harmaa poika ja nimeltään Meillon Impossible Champion
-ent. pannaton poika on nykyään musta poika ja nimeltään Meillon Ideal Boss Man
-ent. aniliini tyttö on nykyään oranssi tyttö ja nimeltään Meillon Ideal Prettyprincess
-ent. pannaton tyttö on nykyään keltainen tyttö ja nimeltään Meillon Indiria
-ent. kulta tyttö on nykyään punainen tyttö ja nimeltään Meillon Imagine This
-vaaleapunainen tyttö on edelleen vaaleanpunainen ja nimeltään Meillon Illusion Angel
Kun apujoukkoja tänään saapuu niin lisäilen tänne kuvat uusista pannoista ja niiden ylpeistä omistajista. Ja kuvat otettu ilman apujoukkoja. Lisää parempia tulee joskus.
Ideal Boss Man


Ideal Prettyprincess

Illusion Angel

I'm Assassin

Imagine This

Impossible Champion

Indiria

Irie-Man

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti